
Poikamme on viihtynyt Pirjon puheterapiassa useamman vuoden,
ja kielellinen kehitys on ollut selkeää.
Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta. Sillä voidaan ehkäistä, lievittää tai parantaa puheen, kielen, äänen, kommunikaation, lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia.
Puheterapiaa voivat tarvita lapset, nuoret ja aikuiset.
Lapsi tarvitsee puheterapiaa, kun hänellä on
Nuori tai aikuinen voi käydä puheterapiassa esimerkiksi, kun hänellä on
Kommunikointi on paljon enemmän kuin vain sanojen muodostamista ja niiden liittämistä toisiinsa. Se on vastavuoroista ilmaisua ja ymmärtämistä, kielellistä ja ei-kielellistä. Kun puhetta ei ole lainkaan tai kun puhe on epäselvää, voidaan käyttää puheilmaisua korvaavia viestintäkeinoja, esimerkiksi tukiviittomia tai kuvakommunikointia. Nämä tukevat ja täydentävät puhetta. Kuvat auttavat jäsentämään ympäristöä ja ovat kommunikoinnin sekä ajattelun apuna. Näin ajattelutoiminnot kehittyvät esimerkiksi lapsella, jolla ei ole vielä taitoa ilmaista itseään puheen avulla.
Leikkiminen ei aina ole itsestään selvää lapsella, jolla on haasteita vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa, puhumisessa tai ymmärtämisessä. Vastavuoroisessa leikissä lapsen ja terapeutin välillä syntyy lapsen kommunikaatio ja kieli. Terapiassa voidaan tukea puhumattoman lapsen vuorovaikutusta, ja leikkiessään lapsi voi purkaa puheen puuttumisen tai puheen ymmärtämisen haasteita. Kun lapsen sanat eivät riitä, kommunikointi voi tapahtua kuvien ja tukiviittomien lisäksi leluilla ja leikin avulla.
Olen Valviran hyväksymä laillistettu puheterapeutti ja Suomen Puheterapeuttiliiton jäsen. Noudatan toiminnassani liiton ammattieettisiä periaatteita. Minulla on monipuolinen puheterapeutin kokemus yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Osallistun säännöllisesti alan täydennyskoulutuksiin ja työnohjaukseen. Tarjoan puheterapiapalvelua Kelalle ja itsemaksaville asiakkaille.
Puheterapiakieli on suomi.
Asiakkaani ovat pääasiassa lapsia.
Minusta sanottua
Poikamme on viihtynyt Pirjon puheterapiassa useamman vuoden,
ja kielellinen kehitys on ollut selkeää.
Tyttärellemme puheterapiatunti esikoulussa on sopinut hyvin päivän rytmiin, ja hän on mennyt terapiaan mielellään. Harjoittelut ovat olleet mielekkäitä, ja tulosta on tullut. Kesällä Pirjo on tullut kotiin, ja tämä on arjen sujuvuuden puolesta ollut hyvin tärkeää.
Harjoittelua tarvitaan vielä paljon, jotta suun motoriikka kehittyisi, mutta suunta on oikea ja ilman puheterapiaa emme olisi lähellekään tässä vaiheessa.
Puheterapiasta on ollut iso hyöty lapsen kehityksessä ja kommunikoinnissa. Hän pystyy paremmin kommunikoimaan muiden lasten kanssa ja on sosiaalisempi.
Lapsi itse kokee tarvitsevansa puheterapiaa puheen tuoton ongelmien kanssa, koska häntä kiusataan puhumisesta koulussa.
"Tuntuu hyvältä, sopivalta ja kivalta"
Näin kuvaa puheterapiassa käyvä tyttö tuntemuksiaan terapiasta.
Äidin ja isän arvion mukaan puheterapiasta on ollut paljon hyötyä ja huomattu paljon kehitystä. Myös muut läheiset ovat huomanneet huikean eron tytön rohjettua puhumaan heillekin.
Pirjo kehittää jatkuvasti ammattitaitoaan ja pysyy ajan tasalla alan uusimmista tutkimuksista ja hoitomenetelmistä. Hän osaa soveltaa uusia tietoja ja taitoja käytäntöön omassa työssään ja varmistaa, että lapsi saa parasta mahdollista hoitoa.
Kaiken kaikkiaan ammattitaitoinen ja asiantunteva puheterapeutti on korvaamaton tuki lapsen puheen kehityksessä ja auttaa lapsia kommunikoimaan paremmin ja saavuttamaan täyden potentiaalinsa.
Pirjo on empaattinen ja ymmärtäväinen lapsen tarpeita kohtaan. Hän osaa luoda turvallisen ja kannustavan ilmapiirin terapiatilanteissa, jotta lapsi uskaltaa avautua ja harjoitella puheen tuottamista. Lisäksi hän osaa kommunikoida tehokkaasti lapsen vanhempien ja tarvittaessa muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, jotta yhteistyö sujuu saumattomasti ja lapsi saa tarvitsemaansa hoitoa ja tukea.
Maailman paras puheterapeutti.
On kärsivällinen,
antaa neuvoja,
hymyilee kun nähdään,
opettaa uusia asioita,
keksii mielenkiintoisia tehtäviä,
auttaa ja huolehtii.
Kuuntelee ja kannustaa!
Kiitos Pirjo!!
Asiantuntevaa ja osaavaa palvelua asianmukaisessa ja innostavassa ympäristössä.
Lapsemme ääntäminen on parantunut huomattavasti. Hän on oppinut aiemmin hankaluuksia tuottaneiden kirjainten lausumisen hienosti.
Samoin oikean lauserakenteen tuottaminen tuntuu olevan hänelle itselleenkin tärkeää. Hän haluaa usein tietää, miten jokin asia pitää sanoa oikein.
Puheterapiakäynnit ovat menneet hyvin. Lapsemme pitää käynneistä puheterapiassa ja onkin innolla lähtemässä terapiaan. Hän on hyvin mukana, ja me vanhemmat olemme kovasti kannustaneet ja tukeneet terapiassa käymistä.
Puheterapia aloitettiin juuri oikeaan aikaan, koska lapsemme on hyvin oppinut. Alkuvaiheessa hän oppi S- ja R-kirjaimet. Puheterapiasta on ollut paljon hyötyä.
Poikamme on oppinut puheterapiassa kertomaan asioista paremmin, ja hänen sanavarastonsa on lisääntynyt.
Puhe on selvästi selkiintynyt.
Käynnit Pirjon luona ovat lapselle todella mieluisia. Huone on viihtyisä, tunnelma on aina lämminhenkinen.
Pirjo on selvästi ammattilainen, välittävä, ihana ihminen. Hän auttaa myös muissa asioissa.
Lapsellamme on todettu kehityksellinen kielihäiriö. Puheterapian alettua hän ei puhunut juuri ollenkaan, nyt kehitys on ollut huimaa.
Lapselle on merkityksellistä, että Pirjo muistaa synttäreinä ja jouluna lahjalla.
Lämminhenkinen, asiakkaan kykyä ajatteleva, kärsivällinen ja hyvin ajan tasalla pitävä puheterapeutti.
Ilmoittaa aina poissaoloista ja tapaamisista ennakkoon ja tiedottaa asioista hyvin.
Lapsemme on hyötynyt puheterapiasta niin puheen tuotossa kuin päättelykyvyssäkin.
Kahdenkeskinen aika puheterapeutin kanssa on myös osittain parantanut lapsemme keskittymiskykyä. Jatkossa hän tarvitsee edelleen puheterapiaa toimintaterapian ohella.
Pirjo on lämminsydäminen ja rauhallinen.
Hänestä huokuu vankka ammattitaito.
Käynneille lapseni menee mielellään, ja kotiharjoitukset ovat maltillisia ja innostavia.
Terapiakäyntien aikataulutus on joustavaa.
Tarrapalkinnon lisäksi on myös ihanaa, että Pirjo muistaa lasta niin jouluna kuin syntymäpäivänä. Pieni juttu, mutta lapselle iso ja merkityksellinen asia.
Olet huipputyyppi!!
Pirjo on rauhallinen ja lempeä-ääninen ohjaaja. Meidän poika menee aina mielellään Pirjon luokse, sillä harjoitukset ovat aina pelejä ja leikkejä, jolloin tehtävien tekeminen on aina mieluisaa. Myös aikataulut ja terapiapaikka on sovitettu aina toiveiden mukaiseksi. Tunnin päätteeksi saatu pieni tarra on aina ollut kiva pieni ilo lapselle.
Pirjon ohjaamistyyli on lempeä mutta jämpti, ja hän huomioi lasta hienosti.
Täsmävinkkien avulla lapsemme R-äänteen opiskelu on edennyt hienosti.
Suosittelen lämpimästi Pirjoa!
Pirjo on lämmin ja turvallinen lapselle, mikä on myös lapsen läheisille tärkeää. Hän on innostanut ja rohkaissut läheisiä kotona tehtäviin harjoituksiin, joihin puheterapeutin vinkit ovat olleet hyvin tärkeitä.
Pirjon kokonaisvaltainen kiinnostus lapseen ja hänen lähiympäristöönsä on ollut lapsen omaisille ensiarvoisen tärkeää.
Pirjo on koko terapiamatkan ajan valanut uskoa lapsen kehittymismahdollisuuksiin ja tukenut monin tavoin lapsen omaisia jatkamaan yhteistyötä.
Pirjo on vaikuttanut monipuolisella osaamisellaan siihen, että lapsen valoisa luonne on noussut esille, ja arkuus ja ujous ovat vähentyneet huomattavasti.
Puheen tuottaminen on nykyisin lapselle iloinen kokemus, vaikka harjoittelu äännetoistoineen on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa.
Pirjo on sitoutunut kaikin mahdollisin tavoin edistämään lapsen kehitystä, ja hänen moniammatillinen osaaminen ja vastuullinen, sitoutunut työ lapsen kanssa on merkittävästi edistänyt lapsen mahdollisuuksia parhaaseen mahdolliseen tulevaisuuteen.
Yhteistyö Pirjo kanssa on ollut erinomaista ja helppoa.
Terapia on ollut vaikuttavaa, ja asetettuja tavoitteita on saavutettu.
Kokonaisuudessaan puheterapia on ollut hyvää ja tehokasta, ja kehitys on ollut huimaa.
Lapsi on itsevarmempi ja puhuu paljon enemmän. Hänelle on tullut rohkeutta pyytää esim. apua opettajalta, ja kavereita on tullut paljon lisää.
Puheterapian ohjeistus on ollut räätälöityä, ammattimaista ja erinomaista.
Lapseltamme puuttui 4-vuotiaana useita äänteitä, ja sanavarasto oli jäänyt suppeaksi, mikä selkeästi vaikeutti puheen ymmärtämistä. Myöhemmin lapsella diagnosoitiinkin kielellinen erityisvaikeus.
Pikkuhiljaa, mutta varmasti on äänne kerrallaan alkanut löytyä puheeseen.
Pirjo antaa selkeitä kotitehtäviä mukaan, ja kotona harjoittelu on ensiarvoisen tärkeää puheterapian rinnalla.
Pirjon käynnit ovat lapselle kannustavia, ja terapiaan on aina mukava mennä, kun motivaatiota löytyy.
Useampi vuosi jo yhteistyötä takana. Yhteistyö on ollut erinomaista. Terapian tavoitteet on aina saavutettu ja kehitys on ollutkin valtavaa.
Kiitos Pirjo, että olet ollut puheterapeuttina meidän lapsille.
Olet huipputyyppi ja rautainen ammattilainen.
En pysty ottamaan uusia asiakkaita.
Yritykselläni on voimassa oleva sopimus Kelan kanssa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottamisesta. Asiakkaalle on tehty puheterapian järjestämisestä erikoissairaanhoidossa tai perusterveydenhuollossa kuntoutussuunnitelma, ja asiakkaan tekemän hakemuksen jälkeen Kela tekee kuntoutuspäätöksen. Myönteisen kuntoutuspäätöksen jälkeen aloitetaan terapia kuntoutussuunnitelman ja asiakkaan kanssa sovittujen tavoitteiden mukaan. Kuntoutussuunnitelman ja -päätöksen mukaisesti terapia toteutetaan vastaanotolla tai osittain tai kokonaan asiakkaan omassa ympäristössä, kotona, päiväkodissa, koulussa tai laitoksessa.
Tällä hetkellä yrityksellä on Kelan asiakkaita, joille annetaan puheterapiaa koti-, esikoulu- tai koulukäynteinä Tampereen seudulla.